Viime yönä vietin aikalailla unettoman yön. Ajatukset risteilijät (ja risteilevät edelleen pitkästä tappolenkistä huolimatta) ja mietin matkan varrella tehtyjä valintoja ja edessä olevia. Mietin perintöä, joka minulle on geeneissä jätetty. Ja voinko siihen itse jotenkin vaikuttaa? Mitä jätän lapsilleni? Selviänkö tästä kaikesta voittajana ja selviytyjänä? Mihin elämä kuljettaa minua, mikä on tarkoitukseni? Mikä tarkoitus isäni itsemurhalla oli? Syntyykö joku tänne oikeasti tappamaan itsensä vai niin jättääkö hän meille arvoituksen ja perinnön, joka pitää nyt avata palasiin silläkin uhalla, että kaikki hajoaa. Mitä isäni olisi halunnut?
Mietin myös ihmisiä, joita matkan varrella tavannut. Välillä tuntuu, että jonkun kanssa on sanaton yhteys, vaikka elämä vie täysin eri suuntiin. Saadaan lapset, mennään naimisiin, erotaan ja uusi kierros alkaa taas ilman mahdollisuutta yhteisiin haaveisin. Silti aina miettii, yhdistyykö tiet lopulta? Miksi ihminen on tuotu elämääni? Tai miksi ne siellä pysyy vähän kuin sivustaseuraajina? Tavallaanhan he ovat läsnä joka päivä, vaikka eivät varsinaisesti osallistukaan elämääni. Tai eivät edes ole ns.kaveripiiriäni. Joku voisi kutsua sitä vaietuksi rakkaudeksi.
Vaikeita asioita, joihin ei löydy järkisyitä tai vastauksia. Asia on vain niin ja sen kanssa on oppinut elämään. Joskus ottanut etäisyyttä tajutessaan, että toista ei halua satuttaa ja asiat eivät mene niin kuin romanttisissa komedioissa. Tehnyt itsenäisesti, kysymättä valintoja, jotka muistaa aina sydämessään. Vain suojellakseen toista. Mitä muuta se on kuin välittämistä syvästi? Vai pitäisikö joskus kysyä miksi? Tai mitä jos?
Välittäminen. Eikö iskä välittänyt meistä tarpeeksi, kun päätyi tekoonsa? Varmaan välitti. Asia on varmaan juuri niin. Hän halusi säästää meidät tulevilta pettymyksiltä. Ajatteli, että meillä on parempi olla ilman häntä. Kukapa häntä tarvitsisi? Hän vain aiheuttaa pettymyksiä meille. Mieli järkkänyt ja kaikki ollut mustaa. Ei ole nähnyt ulospääsyä, vaikka varmasti semmoinen olisi löytynyt. Oliko isäni sitten raukka paskiainen, joka ei osannut kohdata pahaa oloaan? Ei. Ei minun mielestäni. Moni voi olla eri mieltä. Tosin kyllä mä noinkin ajattelin, kun kuulin kuolinsyyn. Kiukku, mitä helvettiä se on miettinyt.
Moniko masentunut puhuu itsemurhasta? Aika moni. Moniko sen toteuttaa? Noin 800 valitettavasti joka vuosi. Murto-osa sillä uhanneista. Mutta jo se uhkaus on hätähuuto, johon pitäisi pysähtyä. Eikä varsinkaan lyödä vettä myllyyn.
Itsemurha on äärimmäisen kova teko. Tappaa nyt joku. Itsensä. Sairasta. Sitä se on. Normisti siitä joutuisi vankilaan. Tavallaan uhri vangitsee koko lähipiirinsä loppuelämäkseen vankilaan. Kysymysten suljettuun huoneeseen, josta ei koskaan pääse pois. Ei kukaan. Kukaan täysipäinen ei tapa toisia tai itseä . Kyse on epäonnistuneesta hoidosta ja sairaasta henkilöstä.
Jokainen itsemurhan uhri on mielenterveyspotilas, se on fakta. Jokaisen uhrin olisi pitänyt saada apua. Rakkautta. Terapiaa. Inhimillisyyttä. Ymmärrystä. Herätys.
Joskus olisin jatkanut listaa turpiinvedolla tai kylmällä vedellä naamalle. Oisko ne herättäneet isäni? En usko. En tiedä, olisiko mikään. Ehkä se, että oisin halannut ja kertonut, että olen rinnalla kaikesta huolimatta olisi jotain muuttanut hänen päänsä sisällään. En tiedä. Jos semmoisen asian on mielessään päättänyt, niin perääntyykö siitä koskaan? Tuskin, jos ei hae apua. Isäni tuskin oli tietoinen ongelmistaan. Niistä on vaiettu meillä. Mä yritin sanoa. Varmaan broidikin. Ei meitä kuunneltu. Vasta nyt 17 kuukauden aikana äiti on ruvennut katsomaan asioita eri kantilta. Mitä jos? Mitä jos isälläni olikin mielialahäiriö tai sairaudeksiko sitä kutsutaan.. Taas yksi tabu lisää. Hullukin vielä.
Tekeekö mielialasairaudet ihmisestä hullun? Tekeekö ne ihmisestä tautisen? Miten ne eroaa syövästä? Ei ihminen valitse sairastua. Ei kummassakaan tapauksessa. Suomessa ja kai koko maailmassa ne on yhtä iso tabu kuin itsemurha.
Hävetään läheisen sairautta ja pahimmassa tapauksessa käytetään sitä aseena toista vastaan. Hyökkäätkö syöpäsairaan kimppuun ja sivallat toisen Akilleen kantapaatä? Miksi hyökkäät alkoholistin kimppuun, hän ei ole sairauttaan valinnut. Tosin valinnoillaan auttanut sen puhkemiasta, mutta onko henkilö tietoisesti miettinyt geenejään ja mahdollisia siihen liittyviä ansoja? Tuskin. Tai ainakin luullut olevansa vahvempi geenejään.
Loppupeleissä kyse on vain aivojen kemiasta. Kukaan meistä ei niihin pysty vaikuttamaan, valitettavasti. Saamme perimän, osa saa hieman täydellisemmät geenit kuin toiset. Niiden kanssa on vain opittava elämään. Ja tämmöisessä tapauksessa, kuten meidän on tiedostettava omat lähtökohtamme, seurattava omaa käytöstä ehkä tarkemmin kuin normi-ihmisen. Siitä ei pääse mihinkään, tämä perimä kantaa pitkälle halusimme sitä tai emme. Seuraan itseäni, lapsiani, veljeäni ja yritän löytää vastauksia. Yritän löytää merkkejä tai oireita, jos näin voi sanoa. Pelkään lasteni puolesta. Pelkään perheeni puolesta.
Meillähän on nyt sitten tilastollisesti suurempi riski tehdä itsemurha. Valitettavasti. Siihen päälle alkoholismi. Tosin uskon, että alkoholismi on vain yksi oire isommasta mielen häiriöstä. Uskon, ja uskallan sanoa sen ääneen. Isälläni oli mielialahäiriö. Mikä se on ollut, ei ole selvillä. Omat epäilykseni minulla on asiasta. Moni asia siihen täsmää ja tekee kaikesta hieman järjellisemmän. Siihen liittyy myös suuri itsemurhariski hoitamattomana.
Kivat geenit, vai mitä? Mitä voin asialle tehdä? En varmaan oikein mitään muuta, kuin huolehtia itsestäni ja lapsistani. Tulkita, lukea, oppia ja ottaa selvää. Tiedostaa riskit ja toimia niin, että oma elämä olisi tasapainoista. Tai hakea apua ajoissa, jos näkee oman käytöksensä muuttuvan. Mutta ennen kaikkea puhua. Kertoa omista ajatuksistaan, ja jos sitä ei osaa niin löytää keinoja, jotta se onnistuisi. Opettaa lapsetkin puhumaan, toisin kuin lapsuudenkodissani. Ottaa opiksi asioista, kehittää itseään henkisesti ja ennen kaikkea muuttaa käytöstään. Yrittämällä olla parempi ihminen ja olemalla rehellinen, että tämmöset lähtökohdat on annettu. Elettävä niiden kanssa, ilman häpeän taakkaa. Tuomalla omalla käytöksellään esille, että tabut on aika rikkoa, jotta pystymme jatkossa tiedostamaan läheiselle pahan olon paremmin ja välttääksemme tämmöiset musertavat tapahtumat.
Lähetä typerältä tuntuva viesti ystävällesi tai vie vielä typerämpi lahja mennessäsi. Näytä, että välität, vaikket osaisi sitä sanoakaan. Anna aikaa edes pikku hetki, loppupeleissä se voi pelastaa paljon.
Mietin myös ihmisiä, joita matkan varrella tavannut. Välillä tuntuu, että jonkun kanssa on sanaton yhteys, vaikka elämä vie täysin eri suuntiin. Saadaan lapset, mennään naimisiin, erotaan ja uusi kierros alkaa taas ilman mahdollisuutta yhteisiin haaveisin. Silti aina miettii, yhdistyykö tiet lopulta? Miksi ihminen on tuotu elämääni? Tai miksi ne siellä pysyy vähän kuin sivustaseuraajina? Tavallaanhan he ovat läsnä joka päivä, vaikka eivät varsinaisesti osallistukaan elämääni. Tai eivät edes ole ns.kaveripiiriäni. Joku voisi kutsua sitä vaietuksi rakkaudeksi.
Vaikeita asioita, joihin ei löydy järkisyitä tai vastauksia. Asia on vain niin ja sen kanssa on oppinut elämään. Joskus ottanut etäisyyttä tajutessaan, että toista ei halua satuttaa ja asiat eivät mene niin kuin romanttisissa komedioissa. Tehnyt itsenäisesti, kysymättä valintoja, jotka muistaa aina sydämessään. Vain suojellakseen toista. Mitä muuta se on kuin välittämistä syvästi? Vai pitäisikö joskus kysyä miksi? Tai mitä jos?
Välittäminen. Eikö iskä välittänyt meistä tarpeeksi, kun päätyi tekoonsa? Varmaan välitti. Asia on varmaan juuri niin. Hän halusi säästää meidät tulevilta pettymyksiltä. Ajatteli, että meillä on parempi olla ilman häntä. Kukapa häntä tarvitsisi? Hän vain aiheuttaa pettymyksiä meille. Mieli järkkänyt ja kaikki ollut mustaa. Ei ole nähnyt ulospääsyä, vaikka varmasti semmoinen olisi löytynyt. Oliko isäni sitten raukka paskiainen, joka ei osannut kohdata pahaa oloaan? Ei. Ei minun mielestäni. Moni voi olla eri mieltä. Tosin kyllä mä noinkin ajattelin, kun kuulin kuolinsyyn. Kiukku, mitä helvettiä se on miettinyt.
Moniko masentunut puhuu itsemurhasta? Aika moni. Moniko sen toteuttaa? Noin 800 valitettavasti joka vuosi. Murto-osa sillä uhanneista. Mutta jo se uhkaus on hätähuuto, johon pitäisi pysähtyä. Eikä varsinkaan lyödä vettä myllyyn.
Itsemurha on äärimmäisen kova teko. Tappaa nyt joku. Itsensä. Sairasta. Sitä se on. Normisti siitä joutuisi vankilaan. Tavallaan uhri vangitsee koko lähipiirinsä loppuelämäkseen vankilaan. Kysymysten suljettuun huoneeseen, josta ei koskaan pääse pois. Ei kukaan. Kukaan täysipäinen ei tapa toisia tai itseä . Kyse on epäonnistuneesta hoidosta ja sairaasta henkilöstä.
Jokainen itsemurhan uhri on mielenterveyspotilas, se on fakta. Jokaisen uhrin olisi pitänyt saada apua. Rakkautta. Terapiaa. Inhimillisyyttä. Ymmärrystä. Herätys.
Joskus olisin jatkanut listaa turpiinvedolla tai kylmällä vedellä naamalle. Oisko ne herättäneet isäni? En usko. En tiedä, olisiko mikään. Ehkä se, että oisin halannut ja kertonut, että olen rinnalla kaikesta huolimatta olisi jotain muuttanut hänen päänsä sisällään. En tiedä. Jos semmoisen asian on mielessään päättänyt, niin perääntyykö siitä koskaan? Tuskin, jos ei hae apua. Isäni tuskin oli tietoinen ongelmistaan. Niistä on vaiettu meillä. Mä yritin sanoa. Varmaan broidikin. Ei meitä kuunneltu. Vasta nyt 17 kuukauden aikana äiti on ruvennut katsomaan asioita eri kantilta. Mitä jos? Mitä jos isälläni olikin mielialahäiriö tai sairaudeksiko sitä kutsutaan.. Taas yksi tabu lisää. Hullukin vielä.
Tekeekö mielialasairaudet ihmisestä hullun? Tekeekö ne ihmisestä tautisen? Miten ne eroaa syövästä? Ei ihminen valitse sairastua. Ei kummassakaan tapauksessa. Suomessa ja kai koko maailmassa ne on yhtä iso tabu kuin itsemurha.
Hävetään läheisen sairautta ja pahimmassa tapauksessa käytetään sitä aseena toista vastaan. Hyökkäätkö syöpäsairaan kimppuun ja sivallat toisen Akilleen kantapaatä? Miksi hyökkäät alkoholistin kimppuun, hän ei ole sairauttaan valinnut. Tosin valinnoillaan auttanut sen puhkemiasta, mutta onko henkilö tietoisesti miettinyt geenejään ja mahdollisia siihen liittyviä ansoja? Tuskin. Tai ainakin luullut olevansa vahvempi geenejään.
Loppupeleissä kyse on vain aivojen kemiasta. Kukaan meistä ei niihin pysty vaikuttamaan, valitettavasti. Saamme perimän, osa saa hieman täydellisemmät geenit kuin toiset. Niiden kanssa on vain opittava elämään. Ja tämmöisessä tapauksessa, kuten meidän on tiedostettava omat lähtökohtamme, seurattava omaa käytöstä ehkä tarkemmin kuin normi-ihmisen. Siitä ei pääse mihinkään, tämä perimä kantaa pitkälle halusimme sitä tai emme. Seuraan itseäni, lapsiani, veljeäni ja yritän löytää vastauksia. Yritän löytää merkkejä tai oireita, jos näin voi sanoa. Pelkään lasteni puolesta. Pelkään perheeni puolesta.
Meillähän on nyt sitten tilastollisesti suurempi riski tehdä itsemurha. Valitettavasti. Siihen päälle alkoholismi. Tosin uskon, että alkoholismi on vain yksi oire isommasta mielen häiriöstä. Uskon, ja uskallan sanoa sen ääneen. Isälläni oli mielialahäiriö. Mikä se on ollut, ei ole selvillä. Omat epäilykseni minulla on asiasta. Moni asia siihen täsmää ja tekee kaikesta hieman järjellisemmän. Siihen liittyy myös suuri itsemurhariski hoitamattomana.
Kivat geenit, vai mitä? Mitä voin asialle tehdä? En varmaan oikein mitään muuta, kuin huolehtia itsestäni ja lapsistani. Tulkita, lukea, oppia ja ottaa selvää. Tiedostaa riskit ja toimia niin, että oma elämä olisi tasapainoista. Tai hakea apua ajoissa, jos näkee oman käytöksensä muuttuvan. Mutta ennen kaikkea puhua. Kertoa omista ajatuksistaan, ja jos sitä ei osaa niin löytää keinoja, jotta se onnistuisi. Opettaa lapsetkin puhumaan, toisin kuin lapsuudenkodissani. Ottaa opiksi asioista, kehittää itseään henkisesti ja ennen kaikkea muuttaa käytöstään. Yrittämällä olla parempi ihminen ja olemalla rehellinen, että tämmöset lähtökohdat on annettu. Elettävä niiden kanssa, ilman häpeän taakkaa. Tuomalla omalla käytöksellään esille, että tabut on aika rikkoa, jotta pystymme jatkossa tiedostamaan läheiselle pahan olon paremmin ja välttääksemme tämmöiset musertavat tapahtumat.
Lähetä typerältä tuntuva viesti ystävällesi tai vie vielä typerämpi lahja mennessäsi. Näytä, että välität, vaikket osaisi sitä sanoakaan. Anna aikaa edes pikku hetki, loppupeleissä se voi pelastaa paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti